Jdt 8

Judit osoittaa Otsian puheen sopimattomaksi ja neuvoo turvaamaan Jumalaan. II. Lupaa kokea jotakin veljeinsä pelastukseksi. 1Tämä tuli Juditin eteen, joka leski oli, Meratin tytär, Utsin pojan, Josephin pojan, Otsian pojan, Jamnorin pojan, Gedeonin pojan, Raphaimin pojan, Akitobin pojan, Malkian pojan, Enanin pojan, Natanian pojan, Sealtielin pojan, Simeonin pojan. 2Ja hänen miehensä oli Manasse, joka elonaikana kuollut oli. 3Sillä, kuin hän ooli kedolla työväen tykönä, tuli hän helteessä sairaaksi, ja kuoli Betuliassa omassa kaupungissansa, ja haudattiin isäinsä kanssa. 4Hän jätti Juditin jälkeensä, joka kolme ajastaikaa oli leskenä ollut ja neljä kuukautta. 5Ja oli tehnyt huoneensa päälle salaisen makaushuoneen, jossa hän piikoineen oleskeli. 6Ja oli puettu säkkiin, ja paastosi joka päivä, paitsi sabbatia, uutta kuuta ja muita Israelin huoneen juhlia. 7Ja hän oli aivan ihana ja rikas, ja hänellä oli paljon palkollisia, ja tarhat täynnä härkiä ja lampaita. 8Ja hänestä puhui jokainen hyvin, että hän pelkäsi Jumalaa; ja ei yksikään tiennyt hänestä mitään pahuutta sanoa. 9Kuin tämä Judit kuuli, että Otsia oli luvannut antaa kaupungin viiden päivän perästä Assyrialaisille, lähetti hän vanhinten Kambrin ja Kamrin perään. 10Ja kuin he tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: mikä se pitää oleman, että Otsia on luvannut antaa kaupungin Assyrialaisille, jos ei meitä viidessä päivässä auteta? 11Mitkä te olette, että kiusaatte Jumalaa? 12Ei niin sovi armoa kerjätä, mutta pikemmin vihaa ja vainoa. 13Tahdotteko te asettaa Herralle ajan ja päivän tiedän mielenne jälkeen, kuin hänen pitäisi auttaa? 14Kuitenkin on Herra kärsivällinen; sentähden pitää meidän katuman, ja etsiä armoa kyynelillä. 15Sillä ei Jumala vihastu niinkuin joku ihminen, ettei hän itsiänsä anna lepyttää. 16Sentähden pitää meidän nöyryyttämän itsiämme sydämestä ja nöyryydessä häntä palveleman. 17Ja meidän pitää itkien häntä rukoileman, että hän suosionsa perästä tahtois osoitta meille laupiuden: ja niinkuin meidän nyt täytyy murehtia heidän ylpeytensä tähden, että me tämän surun jälkeen taas iloitsisimme. 18Ettemme meidän isiäimme syntiä ole seuranneet, joka Jumalansa hylkäsivät, ja palvelivat vieraita jumalia. 19Jonka tähden he vihollisillensa annettiin, lyötiin, vangittiin ja häväistiin; mutta emme tunne muuta jumalaa, kuin hänen ainoan. 20Ja tahdomme nöyryydellä toivoa häneltä apua ja lohdutusta; niin Herra meidän Jumalamme vapahtaa meidän veremme meidän vihollisiltamme, ja sortaa ja häpiään saattaa kaikki pakanat, jotka meitä vainoovat. 21Ja te, rakkaat veljet, jotka vanhimmat Jumalan kansan seassa olette, lohduttakaat kansaa puheillanne ajattelemaan, kuinka meidän isämme myös kiusattiin, että heitä koeteltaisiin, jos he olisivat palvelleet Jumalaa sydämestänsä. 22Muistuttakaat heille, kuinka meidän isämme Abraham monella tavalla koeteltiin, ja tuli Jumalan ystäväksi , sittekuin hän moninaisella ahdistuksella koeteltu oli. 23Niin myös Isaak, Jakob , Moses ja kaikki, jotka Jumalalle ovat otolliset olleet, ovat monta vaivaa voittaneet ja pysyneet vahvana. 24Mutta muut, jotka ei tahtoneet ottaa murheita vastaan Jumalan pelvossa, vaan ovat kärsimättömyydestä nurisseet Jumalaa vastaan ja pilkanneet, 25Ne kadotettiin turmelialta ja kärmeiltä. 26Älkäämme sentähden olko kärsimättömät tässä vaivassa. 27Mutta tunnustakaamme, että tämä rangaistus on Jumalalta paljon vähempi kuin meidän syntimme ovat, ja uskokaamme, että meitä kuritetaan, niinkuin hänen palvelioitansa parannukseen, ja ei kadotukseen. 28Siihen vastasi Otsia ja vanhimmat: se on kaikki toisi, minkä sinä sanonut olet, ja sinun sanoissas ei ole mitään vilppiä. 29Rukoile sentähden meidän edestämme Herraa; silla sinä olet pyhä ja jumalinen vaimo. 30Ja Judit sanoi heille: että te luulette sen olevan Jumalalta, jonka minä sanonut olen. 31Niin koetelkaat nyt, onko se, jota minä olen aikonut tehdä Jumalalta: ja rukoilkaat, että Jumala antais sen menestyä. 32Olkaat tämä yö portin tykönä, kuin minä menen siitä ulos piikoineni, ja rukoilkaat, että Herra näinä viitenä päivänä, joissa te sanoneet olette, tahtois lohduttaa kansaansa Israelia. 33Mutta mitä minä aikonut olen, ei teidän pidä sitä tutkiman; vaan rukoilkaat ainoasti minun edestäni Herraa Jumalaamme, siihenasti kuin minä ilmoitan teille, mitä teidän pitää tekemän. 34Ja Otsia, Juudan päämies, sanoi hänelle: mene rauhaan, Herra olkoon sinun kanssas, ja kostakoon meidän tähtemme vihollisille! ja niin he läksivät pois hänen tyköänsä.